Karu kohtalo lyö kämmenellä minua naamaan,
pahin tapa lopettaa nenästä aarteiden etsiminen,
taputan itseäni pepulle,
'hyvä tyttö', totean.
Nyt pääni ämpärissä lymyää,
kanssa veren,
joka virtaa vuolaasti nenästäni,
mietin olikohan syynä C-vitamiini,
se typerys joka mua piinaa talvisin.
Vai käviköhän sittenkin niin,
että tajusin asioita,
joita minun ei ollut koskaan tarkoitus tajuta?
Herra punaviini halusi illallistaa kanssani,
mutta oksensin hänen korkkiinsa,
ja totesin että jään kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti